Äitini voi huonosti. Oikeastaan on voinut aina, enemmän tai vähemmän. Mutta aloitti toden teolla silloin kun huomasi että minä olen lähellä ja autan. Ja auttanut minä olenkin. Olen kiiruhtanut itseni ohi auttamaan. Niin monta kertaa jolloin hän ei edes olisi tarvinnut apua. Nyt hän tarvitsee, kaiketi?

Mutta minä olen auttanut, olen ollut valmiina. Päivystysvuoro on pelannut. Pelolla olen vastannut puhelimeen, että mitä nyt?  Ja kun hätänä on ollut pahamieli jostakin, tyytymättömyys, negatiivisuus kaikkeen. Pahinta on ollut huomionhakuisuus, se että häntä loukataan, ei hoideta, ei kaikin tavoin kannatella. 

Olen minä yrittänyt, Luoja sen tietää, olen elänyt häntä varten ja hänelle. Olen ollut sijaiskärsijä jottei hänen tarvitse. Miksi?

Siksi että en toivo että kukaan joutuu kokemaan laiminlyöntejä, siksi ettei häntä huomata. Hän on ollut heikko. Ei omaa tahtoa, tervettä , vaan hän on joutunut sen hakemaan syyllistämällä muita.

 Äitini voi huonosti ja minä kirjoitan tällaista? Miten minä voin?