Mies oli jättänyt naisen kuin nallin kalliolle tai paremminkin, tyhjille näppäimille. Jättänyt ja häipynyt jälleen kerran. Oliko mies tehnyt tehtävänsä jonka elämä oli hänelle buukannut? Kenties, sillä nainen koki jotain oppineensa. Nainen oli oppinut tai ainakin alulle saattanut ettei aina kannata kiirehtiä ettei aina kannata puhua sielunsa puhki että voi myös odottaa. Mutta mielellään hän olisi tähän muukalaiseen tutustunut. Ei tiedä miksi. Mikä miehessä kiinnosti. Mies puhui lyhyesti, mutta yleensä asiaa. Ja kun mies vaikenee, nainen puhuu, asioista joista ei pitäisi, eikä periaatteessa tahtoisi. Mutta tyhjä rako kahden välillä oli täytettävä, siis naisen oli puhuttava. Sanovat että parisuhteessa tulee puhua ja paljon. Mutta yksinpuhelu on liian rankka laji. Yksin voisi kyllä puhua, sanovat sen sielulle olevan hyväksi. Mutta yksinpuhelu odottaen toisen reaktiota jota ei tule, on julmaa. Joka tapauksessa nainen olisi tahtonut mennä pidemmälle. Jopa ensimmäisellä kerralla ja oli pettynyt kun näin ei käynyt. Sillä mies tahtoi kotiinsa. Ei aina ole niin että ”sen kyllä tietää mitä miehet tahtoo”, kyllä nainenkin voi, mutta yksin jäi. Pettymys se oli ja kävi suoraan minuuteen, siihen henkilökohtaiseen jossa asuinsijojaan pitävät pelko ja häpeä, identtiset kaksoset. Mies mieheltä murenee naisen itsetunto, näkyyköhän se päältä päin kuinka monen hylkäämäksi on tullut. Tai ei se ole totta, he eivät vain olleet sopivia. Mutta pettyä ei enää jaksaisi. Miten kiehtova ajatus miehestä, rakkauteen kykeneväisestä, miten kiehtova se on. Eikä se pois lähde, vaan itsepintaisesti sielussa uskoo, kun mieli jo lakkaisi. Ei auta kuin tässä kyydissä mennä, poiskaan tuo toivo ei hypätä älyä. Jos se lähtisikin pois, ei olisi toivoa, ei uskoa, olisi helpompaa. Eli vanhat sanonnat voi tässä pois purkaa, ilman toivoa on elämää. Sanonta ellei ole toivoa ei ole elämää ei pidä paikkaansa. Vapaa saisi olla ilman toivon tuomaa painetta ja pettymyksiä. Toivo se on joka taakkana on, heureka. Eli kaikki hienot puheet toivosta ja unelmista ovat humpuukia, helppojen heikkien tyhjiä lupauksia, suoranaista valhetta. Nuo unelmamyyjät vedättävät, elämästä tekevät yhtä suurta lupausta, ja se ei ole realistista elämää. Hiiteen kaikki elämäntapaoppaat, illuusioiden luojat ja runoilijat. Ellei runoilija sitten omista älyllistä itseä ja sano asiat niin kuin ne ovat, mutta vain ymmärrettävämmin ja pehmeämmin tai sitten suoremmin.