Minulla on tänään synttärit, täytän 48 vuotta. Oli hyvä herätä aamulla kun heräsi ihmisten aikoihin eikä väsymys ollut hirveä niin kuin muutoin viime päivinä on ollut. Mutta yksinäinen tämäkin päivä on. Fb-onnitteluita on ollut kiva saada. Yksinäisyys ja rahapula ovat kiva yhdistelmä. Pahinta tässä lienee etten edes taida jaksaa ihmisiä. Enkä jaksaisi olla yksin. Eino Leino on aiheesta tehnyt runonkin, tästä ristiriidasta.

Odotan elämänkumppania, jotta hän löytyisi. Elämänkumppani tuntuu kyllä aika isolta sanalta. Samalla kun tuntuu että en tahdo. Kivoja nämä ristiriitatilanteet. Niitä tuntuu elämässäni olevan, kaikkein pienimmissäkin asioissa, arkipäivässä. Miten minun elämä voi olla näin vaikeaa. Tai tiedänhän minä. Kasvatuksen ja olosuhteiden tulosta. Jotenkin taustalla on vaikuttamassa ollut ymmärrys siitä millaisiin olosuhteisiin ja sukulaissuhteisiin olen syntynyt. Ja kuinka minun on vaikea sitä ymmärtää. Eilen joku sanoi hyvin että joka on elämässään köyhä ja kärsinyt, voi olla sitä kunniakkaasti. Eli köyhyys ja kärsimys ovat luonnollisia elämään kuuluvia asioita meistä joillekin, mutta siitä huolimatta voi säilyttää oman arvon tunnon.

Mistähän saisi energiaa. Kun ei mikään oikein huvita enkä ymmärrä miksi pitäisi olla niin paljon kaikkea tohinaa elämässä. Tuntuu että niin monella on paljon asioita ja ihmisiä ympärillä. Mitä millään on väliä. Voisi kuvitella että olen masentunut, ehkä sitäkin. Kai se on niin että vaikka itse prinssi valkeine ratsuineen tulisi, mitä se minua hetkauttaisi. Ihan sama. Ei se minun oloa tai kiinnostusta elämään lisää. Samaa alakuloa. Mutta eihän sitä tiedä. Toivoisin kaikkea pieniä tekoja, ihmistä joka veisi huomion itsestäni ja ongelmista edes hetkeksi toisaalle. Pelastajaa tunnun toivovan.

Mutta hyvä näinkin, tämä päivä. Ei ole kaikista pahimpia ahdistuksia. Vaikka koko ajan pientä on. Senkin kuulin tänään tai eilen että ihminen elää jatkuvassa ahdistuksessa. Itse yritän löytää taikasanoja jotka avaavat sisintäni ja oloni helpottaa. Mutta mitä väliä hetken helpotuksella on. En taida niitäkään olla enää stressaamassa.  Elämä on isompi kokonaisuus. Mutta tiedän hänet joka systemaattisesti tuota elämänenergiaani on syönyt ja syö. Mutta sukulaisesta ei voi erota niin helposti. En tiedä kuinka voisin iloita hänen pahasta olosta huolimattaan ja elää omaa elämää. On tähän vähän muutosta tullut, en lähde hänen kanssaan kaikkiin syövereihin.

Jaahas, tästä postauksesta taisi tulla valitusvirsi. Mutta olkoon sen mahdollisuus synttärilahja teiltä minulle.