Kyllä mennyt elämä, lapsuus mukaan lukien vaikuttaa siihen että on vaikea sitoutua tai edes tutustua ja treffailla ketään vanhemmalla iällä nykyisin. Yksi asia on huono itsetunto, pelot ja muut asiat jotka vaikuttavat. Tuntuu että sitä on aina altavastaavan asemassa tai sitten yrittää päsmäröidä toista. Melkein niin kuin joko tai. Sillä monesti tuntuu siltä että toisen tulisi olla minua parempi ja minun yltää jollekin hänen tasolleen. Tuntuu etten tavallisen, mutta ehkä kuitenkin turvallisemman oloisen ihmisen kanssa niin tahtoisi olla, jos se tuntuisi liian tylsältä ilman haasteita. Vaikka en minä kyllä ylimääräisiä haasteita enää haluaisi ja niiden taakse mennä kohtaamatta toista aidosti.

On surullista, jos joutuu mahdollisen parisuhteen menettämään ja elämään elämänsä yksin. Kyllä joitakin yrityksiä nyt vanhemmalla iällä on ollut ja kihloihin asti päässyt, mutta kyllä suhteessa pelot kaikkein eniten ottivat valtaansa. Ja ei sen puoleen, kyllä toisessakin osapuolessa oli syynsä. Sillä hankaluutta tuottaa jos toinen ei näytä millään lailla tunteitaan, ei juurikaan ilon tai surun. On vaikeaa ja liian raskasta arvailla mitä toinen ajattelee. Siinä tulee silloin hylätty olo kokonaisuudessaan. Ihmettelin mikä minulla suhteessa oli niin vaikeaa ja raskasta kun kaikki piti olla ainakin ulkoisesti hyvin. Mutta nyt sen uskallan jo hyväksyä että em asia oli isona osana syynä siihen ettei tuo parisuhde onnistu.

Kun olisi parisuhde missä olisi turvallista, mutta myös sopivasti löytyisi jännitettä. Eteenpäin olen omissa asioissa mennyt myös mitä tulee parisuhteen ongelmiin, mutta läheinen suhde nostaa aina esiin kipualueet itsessä, hyvin voimakkaasti ja se pelottaa ja on esteenä tutustua kehenkään. Mustasukkaisuus jopa toisen lapsia kohtaan oli minulla voimakasta ja hirvittävissä tuskissa olin asian kanssa. Se oli ihan kohtuuttoman raskasta jokaiselle osapuolelle. Ehkä se asia on hieman korjaantunut ja voisin kuvitella että olisi suhteessa ihmisen kanssa jolla on lapsia, sillä itsellä ei ole. Toivon etten sellaisessa parisuhteessa kokisi yksinäisyyttä.

Kyllä ihminen on paljon enemmän kuin ongelmansa. Ihmisellä on oma persoona kaikkien pelkojen takana, sen toivoisin toisen näkevän ja olevan sellainen joka ymmärtäisi mahdollisemman pitkälle. Mutta edelleen myönnän vaikeuteni hyväksyä ettei toinen elä vain minun tarpeita tai kipuja varten ja ole aina auttamassa ja ymmärtämässä. Suhteessa kun pitäisi kaiketi olla kuitenkin erillinen ihminen. Liian symbioottinen tai takertuva suhde ei liene hyväksi.

Nytkin on pari kertaa kysytty kahveille netin kautta, mutta en ole uskaltanut ottaa riskiä. Nettitreffailu on tietysti muutenkin hieman epävarmaa.